Tapaus Polvi

Muutamat ovatkin jo kuulleet tapauksesta Katrin polvi. Jos tapaus on vielä tuntematon, jatka lukemista.

Tapaus sai alkunsa kauniina, aurinkoisena helmikuun lauantaina. Lähdimme pahaa aavistamattomina ja innosta tihkuen valloittamaan uutta aluetta Beruwalaa, Sri Lankan länsirannikolla. Beruwala on tunnettu kauniista ja pitkästä hiekkarannastaan. Tiedossa oli siis kauan odotettu rantapäivä. Rannalle meneminen täällä tarkoittaa sitä, että menemme päiväksi rantahotelliin. Päivän hintaan kuuluu aurinkotuolipaikka, kaksi pyyhettä, hotellin aktiviteetit, kuten vesiaerobic ja ulkopelit, snacksit ja soft drinkit allasbaarista sekä buffet-lounas. Hotelli sijaitsee rannalla, joten meripulikoinnit, aalloissa surfaus laudalla tai ilman ja rantakävely kuuluvat myös peruspäiväohjelmistoon.

Hotelli, jossa olemme rantapäiviämme viettäneet on nähnyt ja kokenut sen paljon puhuttaneen tsunami-aallon. Samaisella rannalla vain noin puolen kilometrin säteellä on nähtävissä hotellien raunioita, jotka näkivät ja kokivat samaisen tsunamin astetta rankemmin. Meidän hotellimme oli täyttynyt vedellä kolmanteen kerrokseen asti mutta rakenteet olivat säilyneet ehjinä. Rannalla lisäksi tapaa paikallisia, jotka kertovat kokemuksiaan tsunamista...

Mutta takaisin tapaus polveen.. Kuulimme mahtavasta mahdollisuudesta. Viereisessä hotellissa oli tarjolla rantaratsastusta. Vaikkei kumpikaan mitään hevostyttöjä ollakaan, ajatus kuulosti lähes täydelliseltä experienssiltä. Ja hevosaitaukselle tiemme suuntautuikin välittömästi lounaan jälkeen.



Seuraavan kuvan ilmeen oli määrä olla lavastettu... Ei kai nyt yhtä hevosta tarvi pelätä...

Ja selkään vaan. Minna nousi sellaisen uljaan, ison, kauniin ja säyseän hepan selkään ja mä sain ton pienemmän ja temperamenttisemman kaverin. Ja eihän me mitään kypäriä tarvita. Johan se näyttäisi ihan dorkalta ja vois vaikka jättää ikävät rajat naamaan. Matkaan vaan!

Siellä sitä sitten viiletettiin pitkin avaraa hiekkarantaa auringon paisteessa, kateellisten katseiden seuraillessa. Viiletys tapahtui koko ajan tallipojan talutuksessa. Minna pääsi hepallaan jopa laukan makuun, mun oli tyytyminen laiskahkoon mutta kuitenkin äkkinäiseen raviin.

Hetkinen, tänhän piti olla tapaus polvi... Seuraavan kuvan keskimmäinen olio kytkee tarinan takaisin polveen. Taluttajapoika vei mua ja hevosta rantaa pitkin, kunnes paikalle saapui räksyttävä, kapinen kulkukoira. Se haukkui ja tuli hiukan liian lähelle. Hevonen, joka oli pitkin matkaa ollut vähän arvaamattoman oloinen, nousi takajaloilleen ja seuraavassa hetkessä Katri olikin maassa. Laskusta ei oikein ole kunnollista käsitystä. Jalka kuitenkin jäi jalustimeen kiinni ja hetken matkaa kerkesin hilata pitkin rantaa hevosen jatkaessa matkaansa. Ensimmäinen ajatus luonnollisesti oli, että mitä tapahtui mun uudelle hienolle mekolle... Ja legginseistäkin oli hiertynyt polvi rikki. Mekko onneksi säilyi vahingoittumattomana.

Puistelin hiekat päältäni ja vakuuttelin ympärilleni kertyneille rannan kaupustelijoille ja muille tilanteen nähneille, että olen ihan kunnossa. Tallipoika kehottikin pian jaloilleen päästyäni nousemaan uudestaan hepan selkään ja niin teinkin. Poika oli selvästi pelästynyt ja syvästi pahoillaan tapahtuneesta. Itse olin yllättävän rauhallinen. Vasempaan polveen oli tullut pintaraapaisu, oikeassa käsivarressa kainalon alla oli myös palanut hiertymä, ei siis mitään vakavamman oloista.

Samana iltana, Colomboon taas palattua kävin vielä Apollo-sairaalan ensiavun kautta ennen kotiin paluuta. Naarmu puhdistettiin ja todettiin ettei ollu murtumia. Seuraavan viikon ajan hoitelin naarmut kuntoon desinfiointiaineella ja Basibact-jauheella. Naarmun ympärille kehkeytyi aikas maukas mustelmaketju polvesta sääreen asti. Parina tapahtuman jälkeisenä päivänä teki vähän kipeää kävellä vasemmalla jalalla. Jalka turposi paljon ja naarmun ympärille oli muodostunut outo koskettaessa tunnottoman oloinen kohta. Jatkuvaa kipua ei parin päivän jälkeen enää tuntunut. Vain koskettaessa sattui ja portaita mennessä ja muutenkin jalkaa koukistaessa.

Kului viikko ja toinenkin. Naarmut alkoi olla jo parantuneen oloisia mutta polvi oli edelleen turvoksissa, koukistaminen sattui ja outo tunnoton kohta oli ennallaan. Oli aika todeta, että kaikki ei ollut ihan kunnossa. Apolloon suuntautui kulkuni. Varasin ajan ortopedille. Tarkastelun ja tutkimisen ja röntgen-kuvan perusteella hänen lopputuloksensa oli, että polvesta oli kierukka murskautunut ja siihen tarvitsisi tähystyksen. Aika varattiinkin seuraavalle viikolle.

Tuttu pastorin vaimo on ylihoitaja kyseisessä sairaalassa ja hänen kanssaan tapahtuneesta keskustellessani sain kehotuksen hakea vielä toisen ortopedin lausunto. Toinen ortopedi määräsi magneettikuvaukseen ja sen perusteella totesi, että tähystystä ei tarvita. Hänen tuomionsa oli venynyt ja osittain repeytynyt medial collateral ligament eli polven sisäsyrjän sivuside. Tohtori määräsi mulle neljäksi viikoksi knee immobilizer- polvituen, jonka tarkoitus on pitää polvi ja samalla koko jalka suorana. Polven suorana pito on yllättävän rajoittava tekijä normaalieloon. En esim. mahtunut tuen kanssa kulkemaan three wheelerillä, Minna joutui käymään kaupassa yksin, penkillä istuessa piti taiteilla, jos halusi nojata selkänojaan, jalkatuki pakotti pitämään jalan ilmassa..

Käytin tukea muutamia päiviä, kunnes sain tietoja Suomen tavoista hoitaa sivusiteen repeytymiä, polvea ei tarvitse pitää suorassa, se oikeastaan ennemmin haittaa. Saa kävellä ja liikkua muuten normaalisti paitsi välttää liikkeitä, joissa polvi lipeää sivulle. Ja arvatkaa vaan kumman maan ohjeistuksen mukaan nyt toimin... Suomalaisena suomalaisten tavoin. Käytössä on tällä hetkellä pienempi, vain polven kattava tuki.

Polvi tuntuu jo jonkin verran paremmalta. Koukistaminen onnistuu jo rauhallisesti ja hitaasti tehtynä ja turvotus on laskenut. Nyt täytyis kuitenkin vielä malttaa ottaa suht rauhallisin liikkein, että polvi oikeesti pääsis paranemaan. Rantaratsastus on varmasti jo nyt ihan riittävän ikimuistoinen!

Kiitos mielenkiinnosta! Palataan asiaan!

-K-