Matkaten

Alkoihan taas olemaan blogipäivityksen paikka. Edellisestä kirjotuksesta lienee jo turhan pitkät pari kuukautta.. yritetään siis nyt muistaa lisätä kaikkein olennaisimmat tapahtumat.



Kuluneet pari kuukautta on olleet yllättäviä ja jännittäviä. Ollaan päästy vähän reissailemaan sekä Sri Lankassa että ulkopuolellakin. Kaikkihan lähti siis siitä, että meille ei loppujen lopuksi myönnetty viisumia lopuille kolmelle kuukaudelle. Ei siksi, että oltais mitenkään epäilyttäviä tai ikäviä tyyppejä vaan siks, että oltiin saatu väärää tietoa maahan sisääntuloviisumin hankinnasta. Haettiin se Ruotsista Sri Lankan suurlähetystöstä vaikka se oliskin pitänyt hakea täältä asti. Oltiin siis väistämättömän pakkoreissailun edessä 30 päivän välein...



Ensimmäinen keikaus tapahtui huhtikuun alkupuolella neljän päivän varoitusajalla Malediiveille. Päästiin yhdeksi yöksi uusien Malessa asuvien suomalaisten tuttavien luokse. Pieni mutta korkea, tiheään asutettu Male oli käymisen arvoinen paikka. Päällimmäisenä Malesta jäi mieleen valtava tupakoitsijoitten määrä. Ainakin joka toinen mies kulki sätkä huulessa. Tämä jäi mieleen ehkä eniten siksi, että täällä Lankalla tupakoitsijat ovat harvassa. Täällä miehet käyttää sätkän sijaan jotain ällöttävää punaista mälliä, jota sitten syljeksitään komeessa kaaressa vaikkapa bussin ikkunasta kadulle... I.H.A.N.A.A!! No, jos nyt jotain muutakin mainitsisi Malediiveilta... Male oli ehdottomasti positiivinen kokemus. Pienet putiikit pitivät sisällään erikoistuotteita, kuten erikoiskahveja ja suklaaherkkuja.. Malen kruunu oli turkoosina auringossa kimaltava meri. Delfiinit vaan valitettavasti pysyivät piilossa pinnan alla meidän katseilta. Malesta suuntasimme pariksi yöksi vieläkin pienemmälle pohjoisen atollin paratiisisaarelle, hotelli Rannalhiin. Säät eivät meitä oikein suosineet. Juuri ne muutamat päivät oli Malediiveilla pitkästä aikaa sateiset. Sade ei kuitenkaan haitannu, kun vietettiin päivät vetisesti snorklaillen. Vedenalainen maailma vei palasen sydämiämme. Nyt vaan toivotaan, että vedenalainen uudelleenkäytettävä kertakäyttökameramme vesitiiviissä(?) muoviboksissaan antaisi edes muutaman käypäsen kuvan.. Hotellilla erotuttiin vaihteeksi valtavirrasta ja tuotiin saaren ainoina sinkkunaisina (muuten hotelli kuhisi italialaisia pariskuntia) iloa ja mielenkiintoa hotellityöntekijöiden elämään. Hotellin Sri Lankalaisten työntekijöiden keskuudessa levisi vilkkaasti sana mistä oltiin Malediiveille lennetty.







Kaiken tämän lämmön keskellä, joka on kuulemma nostanut täällä elohopean ylemmäs kuin koskaan, saatiin pääsiäisloman aikana maistiaisia koto-Suomen kesäilmastosta. Suunnattiin kohti keskimaan vuoristoseutuja, Nuwara Eliyaan. Kyseinen paikka on tosiaan Sri Lankan viilein alue. Iltaisin sai ja tarvitsi kääräistä jopa huivin kaulaan. Harvinaista kyllä, nautimme myös kahden peiton alla nukkumisesta. Yövyimme ruotsalaisten perustaman Smyrna-lähetyskoulun omistamassa mökissä, joka muistutti ihanasti kesäleiritunnelmasta. Iltaisin vierailtiin ahkerasti bazaarilla hieromassa hyviä kauppoja. Mukaan tarttui erinäisiä pitkähihaisia ja jopa lähes talvinen takki. Nuwara Eliya on teenviljelijöiden valtaamaa maastoa. Vuorten rinteet olivat kuin hoidettua puutarhaa kaikkien teepuskien peittäminä. Käytiin tutustumassa teetehtaan toimintaan ja maisteltiin sikäläistä teetä. Vuoristomaisemiin kätkeytyi upeita vesiputouksia, joista kerrottiin jos jonkilaista rakkaustragedialegendaa. Ilmastollisesti Nuwara Eliya voisi olla hyvinkin varteenotettava elinpaikka, jota Colombon helteessä olemme usein kaipailleet.



Teeviljelmiä














Teenpoimija













Tämä perhe halusi kuvaan meidän kanssa
















Mies ja vaimot kukkapuistossa

Maisemien ihailua matkan varrella

Ruotsalainen majapaikka sai villiintymään






Vuoristopuro...


Keikaus kaksi Sri Lankan rajojen ulkopuolelle koitti toukokuun alussa. Suunnaksi otettiin tällä kertaa itäisempi kaakkois-Aasia. Matkan päämääränä oli Thaimaa ja Laos. Lennettiin Bangkokiin yölennolla ja aamulla etsittiin tiemme Thaisukolle eli Thaimaan Suomalaiselle koululle. Thaisuko tarjosi kotoisan suomalaistuulahduksen korvapuustien ja tuttujen ihmisten muodossa. Päivät vierähti kätevästi pyörien Bangkokin mall:ien kaikkea kivaa pursuilevissa putiikeissa.


Väliin tehtiin parin päivän pyörähdys Laosin Savannakhetiin tervehtimään ihania Jyväskylän ystäviä Heidiä ja Pekkoa. Matka Bangkokista Savannakhetiin ja takaisin taittui kätevästi nukkuen. VIP yöbussi saa meiltä lähes täydet pisteet! Bussin penkit olivat mukavan leveät ja riittävästi kallistuvat hyvän mykkyräisen nukkuma-asennon saamiseksi. Lipun hintaan kuului viltti, tyyny ja jopa pieni eväspaketti juoman kera. 

Tapamme mukaan toimme sadepilvet mukanamme ja Laos esittäytyi meille harmaana ja sateisena. Päivä onneksi kirkastui brunssin jälkeen ja päästiin suunnitelmien mukaisesti kiertämään kaupunkia mopoillen. Savannakhetissa saimme tutustua Heidin ja Pekon arkeen. He pääsivät myös leikkimään turisteja meidän kanssa, kun vierailtiin esim. jopa Suomen naistenlehdissä kehutussa dinosaurusmuseossa, jossa sai koskea luihin. Tosin luut näyttivät epäilyttävän kivimäisiltä... Tiedä häntä sitten...



Minna odottelee yöbussin lähtöä


Pekko ja Heidi sekä menopelit

Me tytskit jokilaivalla


Laosin jälkeen vietettiin vielä muutama päivä Bangkokissa shoppaillen. Huvittavaa oli se, että paluumatkalla rinkat painoi sen 20kg, joka saadaan viedä Suomeen kotiutuessakin. Ja yli puolet tavaroistammehan oli siis edelleen Sri Lankalla.. Keikauksen jälkeen tuntui kivalta palata taas Lankalle. Kielimuuri kutistui välittömästi lentokoneesta astuttua ja samoin hintataso. Helpottaa muuten huomattavasti elämää, kun ei tarvitse käyttää englanti-thai yhdistelmiä ja huitoa kuin heinämies tullakseen ymmärretyksi.



'Hold on, Minna!' (Baiyoke Tower, Bangkok)


Samaisen Thaimaan korkeimman rakennuksen huipulta

Kaikella lomailulla on hintansa.. Pari viimeistä viikkoo ollaankin sitten raadettu kuin mitkä. Ollaan istuttu koneen ääressä ja naputeltu projektia. Ikävä takaisku oli netin toimimattomuus meidän majapaikassa. Deja vú ! Ollaan taas oleiltu Joensuiden nurkissa, netin ulottuvilla, ensimmäisten viikkojen tapaan.

Päästiin todistamaan jotain historiallista. Nimittäin Sri Lankan vuosikymmeniä kestänyt sota on nyt periaatteessa ohi. Todennäkösesti me rauhalliset naiset tuotiin sellainen tuulahdus tullessamme, että koko maa sen huomasi ja halusi rauhaa... Vaikutti siltä, että koko kansa meni ihan sekaisin ilosta. Ihmiset vaan hymyili ja hurrasi ja kaikki mahdolliset paikat koristeltiin Sri Lankan lipuilla. Kaiken juhlahumun keskellä todettiin kuitenkin parhaaks liueta hetkeksi takavasemmalle. Suunnattiin siis jälleen ikäänkuin pakkolomalle Colombosta etelämpään rantapaikkaan, Beruwalaan. Hotelli Neptune tarjosi jälleen kerran rentoja ja leppoisia päiviä boogieboardingin ja mango-sprite-mixien ääressä.

Lippuja siellä, lippuja täällä

Sota on siis loppu, kun hallituksen joukot valtasi viimeisetkin tamilitiikereiden alueet. Katukuvassa ei oo vielä ainakaan näkyny suurempia muutoksia. Tienvarret on edelleen miehitetty checkpointein ja sotilaat partioi aseineen. Täytyy vaan toivoa maan päättäjille viisautta sodan jälkipuinteihin..

Ahkera lomalainen

Saatiin silitellä krokotiiiiilia

Surfer gals

Meillä on vielä pikkuisen vajaa kuukausi aikaa täällä, johon sisältyy vielä kolmas keikaus jonnekin maan rajojen ulkopuolelle. Ilmassa on kuitenkin jo haikeutta, kun Joensuut pakkailee kamojaan Suomi-lomaa varten. Pasi, Marita ja Vilhelmiina lähtee ens perjantaina ja Juho sit siitä 6 päivän päästä. Saas nähdä kuinka näille likoille käy kahden kesken isossa maailmassa... Suomeen palailemme kesäkuun vika päivä.

Nauttikaahan sielläkin lämmöstä! Vilhelmiinalle rakkaat terkut!!!

M&K

Arkea...

Puolen vuoden puoliväliä lähestyttäessä tuumimme, että tietääköhän kovinkaan moni mitä me täällä oikeestaan tehdään. Seuraavassa siis pientä briifinkiä aiheesta..






Fakta number 1) Lähtökohtana on toimintaterapian harjoittelu. (Jos joku ei tiedä mitä toimintaterapia on, käänny googlen puoleen..kiitos) Erityisesti keskitymme erityislapsiin ja rakennusten esteettömyyteen. Tällä hetkellä pyörii viikottain toimintaterapiat kahdelle lapselle, 4-vuotiaalle tytölle ja 12-vuotiaalle pojalle. Haastetta riittää kielimuurista, ideapankin ajoittaisesta ehtymisestä tilaongelmiin, liian löysään taikataikinaan ja kovettuneeseen muovailuvahaan mutta niistäkin huolimatta ollaan koettu erittäin palkitsevia hetkiä lasten kanssa. Kuvittelepa rauhaton nelivuotias sylissäsi rauhallisena kädet kietoutuneena kaulasi ympärille ja 12-vuotiaan läheisten palautteet arkipäivän pienistä muutoksista jo kahden tapaamisen jälkeen. Uskomattoman hienoa! Viikkovakioihin kuuluu myös sunnuntai-illan viettäminen vammaisille tarkoitetussa pyhäkoulussa.


Rakennusten esteettömyyteen paneudutaan projektin myötä. Tarkoituksenamme olisi kasata manuaali muutamille tahoille siitä kuinka muokata rakennusta esteettömämmäksi erityisesti pyörätuolin käyttäjän ja näkövammaisen näkökulmasta.


Fakta number 2) Ollaan päästy näkemään mitä tämä maa tarjoaa erilailla kykeneville ihmisille (huom. ei handicapped, retarded eikä disabled vaan differently abled people). Ollaan vierailtu mm. erityislasten koulussa. Iloksemme ollaan saatu todeta, että tilanne on parempi kuin uskallettiin ajatella. Toki parannettavaakin vielä löytyy.

Erityislasten koululta. Pojat oli innoissaan kameran kääntyvästä näytöstä.

Fakta number 3) Vapaa-ajan vietto on jonkin verran rajoittuneempaa kuin armahassa kotimaassa. Ensikskin kaks valkoista tyttöä ei liiku iltaisin ulkona keskenään. Tekemiset on siis ajoitettava auringon mukaan. Läheinen klubi (ent. golf-klubi, nykyään vaan klubi) tarjoaa mahdollisuuden kunnon kohottamiseen ja uima-altaan vedessä virkistäytymiseen. Raikas tunne tosin kestää keskimäärin sen 2 minuuttia, eli matkan pukuhuoneelta ulkoilmaan.


Vapaa-aikaa saa kulutettua lukuisissa rättikaupoissa ja MC:ssä eli Majestic city-ostoskeskuksessa. Samalla kuluu siis myös lompakon sisältö... Vaatteita löytyy edulliseen parin euron hintaan, toisinaan hiukan kalliimmallakin. Täältä löytyy muutamia aivan mahtavia sisustuskauppoja. Esim. Paradise Road-kaupasta vois lähtee mukaan melkein kaikki tuotteet! Oikeesti! (Annalle vaan terkkuja!) Jouduttiin jossain vaihees melkein vakavissamme harkitsemaan kontin lähettämistä Suomeen. Olis sit päässy kunnolla täyttämään jo ennestäänkin tavaroita pursunnutta kämppää..


Seurakunnan toimintoihin tulee joka viikko osallistuttua. Ollaan käyty kahdella seurakunnalla: People's Churchis, joka on sellanen 6000 jäsenen srk ja Bethanylla (alias CLC- Christian Life Center), reilusti pienempi ja jonki verran nuorekkaampi. Sunnuntain aamukokouksethan täällä alkaa reilusti aikasemmin ku Suomessa ollaan totuttu, nimittäin klo 8. Voi olla, et Suomen klo 11 kokouksen aikaisuudesta ei paljoo enää valita. Sunnuntaiaamuisin ollaan usein herätty aikasemmin ku arkiaamuina.


Jokunen viikonloppu sitten osallistuttiin Bethanyn 10-12-vuotiaille tytöille suunnattuun Princess Roomiin. Meitä oli pyydetty tuomareiks sen kerran Idol-kisaan. Idolsien katsomisesta huomas kummasti olevan hyötyä, ku mietti kullekin osallistujalle tiukkoja (no ei liian) palautteita.. Neljä tyttöä rohkeni lavalle esittämään laulunsa. Hyvinhän ne laulut meni ja tuomarit joutu todella tekemään vaikeita valintoja.




Toisin kuin kuvasta voisi päätellä, tuomareita ei yritetty lahjoa...

Ihanat kilpailijat (Prinsessat)

Voittaja, kappaleella: Que sera


Fakta number 5) Vilhelmiina. Ihana, suloinen, luova ja vallaton päiviemme piristäjä. (Minnan kauan kaivattu pikkusisko) Vilhelmiina auttaa meitä pysymään nuorekkaina, ettei me päästä liikaa vakavoitumaan ja aikuistumaan (lue tylsistymään...). Eräänkin kerran on klubin altaalla meidän vauhtikolmikko vedenalaisen kameran kera nauraa räkättänyt niin, että koko pooli on raikunu. Ollapa taas 15-kesäinen... (;


Tupu, Hupu ja Lupu


Ja vielä loppukevennyksenä muutama havainnollistava kuva, yrityksestämme samaistua täkäläisten roskakuskien arkeen. (Älkää kokeilko kotona!) Roskakuskit joutuvat lajittelemaan roskat käsin. Ja uskokaa, polttavan kuuma aurinko ei ainakaan auta roskien hajun suhteen..


Toimittiin roskisdyykkareina, koska roskahuollossa oli ollut epäselvyyttä ja pienet pussit täyty laittaa isoihin roskapusseihin, jotta meidän roskahuoltaja voi viedä isot pussit isomman kadun varteen, josta roskakuski hakee ne.


Roska-astian reunaan oli kokoontunu toukkaperhe vai oisko niillä ollu jotku sukujuhlat sittenki...





Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...


Mukavaa kevättä, ystävät!



-K & M

Tapaus Polvi

Muutamat ovatkin jo kuulleet tapauksesta Katrin polvi. Jos tapaus on vielä tuntematon, jatka lukemista.

Tapaus sai alkunsa kauniina, aurinkoisena helmikuun lauantaina. Lähdimme pahaa aavistamattomina ja innosta tihkuen valloittamaan uutta aluetta Beruwalaa, Sri Lankan länsirannikolla. Beruwala on tunnettu kauniista ja pitkästä hiekkarannastaan. Tiedossa oli siis kauan odotettu rantapäivä. Rannalle meneminen täällä tarkoittaa sitä, että menemme päiväksi rantahotelliin. Päivän hintaan kuuluu aurinkotuolipaikka, kaksi pyyhettä, hotellin aktiviteetit, kuten vesiaerobic ja ulkopelit, snacksit ja soft drinkit allasbaarista sekä buffet-lounas. Hotelli sijaitsee rannalla, joten meripulikoinnit, aalloissa surfaus laudalla tai ilman ja rantakävely kuuluvat myös peruspäiväohjelmistoon.

Hotelli, jossa olemme rantapäiviämme viettäneet on nähnyt ja kokenut sen paljon puhuttaneen tsunami-aallon. Samaisella rannalla vain noin puolen kilometrin säteellä on nähtävissä hotellien raunioita, jotka näkivät ja kokivat samaisen tsunamin astetta rankemmin. Meidän hotellimme oli täyttynyt vedellä kolmanteen kerrokseen asti mutta rakenteet olivat säilyneet ehjinä. Rannalla lisäksi tapaa paikallisia, jotka kertovat kokemuksiaan tsunamista...

Mutta takaisin tapaus polveen.. Kuulimme mahtavasta mahdollisuudesta. Viereisessä hotellissa oli tarjolla rantaratsastusta. Vaikkei kumpikaan mitään hevostyttöjä ollakaan, ajatus kuulosti lähes täydelliseltä experienssiltä. Ja hevosaitaukselle tiemme suuntautuikin välittömästi lounaan jälkeen.



Seuraavan kuvan ilmeen oli määrä olla lavastettu... Ei kai nyt yhtä hevosta tarvi pelätä...

Ja selkään vaan. Minna nousi sellaisen uljaan, ison, kauniin ja säyseän hepan selkään ja mä sain ton pienemmän ja temperamenttisemman kaverin. Ja eihän me mitään kypäriä tarvita. Johan se näyttäisi ihan dorkalta ja vois vaikka jättää ikävät rajat naamaan. Matkaan vaan!

Siellä sitä sitten viiletettiin pitkin avaraa hiekkarantaa auringon paisteessa, kateellisten katseiden seuraillessa. Viiletys tapahtui koko ajan tallipojan talutuksessa. Minna pääsi hepallaan jopa laukan makuun, mun oli tyytyminen laiskahkoon mutta kuitenkin äkkinäiseen raviin.

Hetkinen, tänhän piti olla tapaus polvi... Seuraavan kuvan keskimmäinen olio kytkee tarinan takaisin polveen. Taluttajapoika vei mua ja hevosta rantaa pitkin, kunnes paikalle saapui räksyttävä, kapinen kulkukoira. Se haukkui ja tuli hiukan liian lähelle. Hevonen, joka oli pitkin matkaa ollut vähän arvaamattoman oloinen, nousi takajaloilleen ja seuraavassa hetkessä Katri olikin maassa. Laskusta ei oikein ole kunnollista käsitystä. Jalka kuitenkin jäi jalustimeen kiinni ja hetken matkaa kerkesin hilata pitkin rantaa hevosen jatkaessa matkaansa. Ensimmäinen ajatus luonnollisesti oli, että mitä tapahtui mun uudelle hienolle mekolle... Ja legginseistäkin oli hiertynyt polvi rikki. Mekko onneksi säilyi vahingoittumattomana.

Puistelin hiekat päältäni ja vakuuttelin ympärilleni kertyneille rannan kaupustelijoille ja muille tilanteen nähneille, että olen ihan kunnossa. Tallipoika kehottikin pian jaloilleen päästyäni nousemaan uudestaan hepan selkään ja niin teinkin. Poika oli selvästi pelästynyt ja syvästi pahoillaan tapahtuneesta. Itse olin yllättävän rauhallinen. Vasempaan polveen oli tullut pintaraapaisu, oikeassa käsivarressa kainalon alla oli myös palanut hiertymä, ei siis mitään vakavamman oloista.

Samana iltana, Colomboon taas palattua kävin vielä Apollo-sairaalan ensiavun kautta ennen kotiin paluuta. Naarmu puhdistettiin ja todettiin ettei ollu murtumia. Seuraavan viikon ajan hoitelin naarmut kuntoon desinfiointiaineella ja Basibact-jauheella. Naarmun ympärille kehkeytyi aikas maukas mustelmaketju polvesta sääreen asti. Parina tapahtuman jälkeisenä päivänä teki vähän kipeää kävellä vasemmalla jalalla. Jalka turposi paljon ja naarmun ympärille oli muodostunut outo koskettaessa tunnottoman oloinen kohta. Jatkuvaa kipua ei parin päivän jälkeen enää tuntunut. Vain koskettaessa sattui ja portaita mennessä ja muutenkin jalkaa koukistaessa.

Kului viikko ja toinenkin. Naarmut alkoi olla jo parantuneen oloisia mutta polvi oli edelleen turvoksissa, koukistaminen sattui ja outo tunnoton kohta oli ennallaan. Oli aika todeta, että kaikki ei ollut ihan kunnossa. Apolloon suuntautui kulkuni. Varasin ajan ortopedille. Tarkastelun ja tutkimisen ja röntgen-kuvan perusteella hänen lopputuloksensa oli, että polvesta oli kierukka murskautunut ja siihen tarvitsisi tähystyksen. Aika varattiinkin seuraavalle viikolle.

Tuttu pastorin vaimo on ylihoitaja kyseisessä sairaalassa ja hänen kanssaan tapahtuneesta keskustellessani sain kehotuksen hakea vielä toisen ortopedin lausunto. Toinen ortopedi määräsi magneettikuvaukseen ja sen perusteella totesi, että tähystystä ei tarvita. Hänen tuomionsa oli venynyt ja osittain repeytynyt medial collateral ligament eli polven sisäsyrjän sivuside. Tohtori määräsi mulle neljäksi viikoksi knee immobilizer- polvituen, jonka tarkoitus on pitää polvi ja samalla koko jalka suorana. Polven suorana pito on yllättävän rajoittava tekijä normaalieloon. En esim. mahtunut tuen kanssa kulkemaan three wheelerillä, Minna joutui käymään kaupassa yksin, penkillä istuessa piti taiteilla, jos halusi nojata selkänojaan, jalkatuki pakotti pitämään jalan ilmassa..

Käytin tukea muutamia päiviä, kunnes sain tietoja Suomen tavoista hoitaa sivusiteen repeytymiä, polvea ei tarvitse pitää suorassa, se oikeastaan ennemmin haittaa. Saa kävellä ja liikkua muuten normaalisti paitsi välttää liikkeitä, joissa polvi lipeää sivulle. Ja arvatkaa vaan kumman maan ohjeistuksen mukaan nyt toimin... Suomalaisena suomalaisten tavoin. Käytössä on tällä hetkellä pienempi, vain polven kattava tuki.

Polvi tuntuu jo jonkin verran paremmalta. Koukistaminen onnistuu jo rauhallisesti ja hitaasti tehtynä ja turvotus on laskenut. Nyt täytyis kuitenkin vielä malttaa ottaa suht rauhallisin liikkein, että polvi oikeesti pääsis paranemaan. Rantaratsastus on varmasti jo nyt ihan riittävän ikimuistoinen!

Kiitos mielenkiinnosta! Palataan asiaan!

-K-

Yöelämää

Kello lähenee jo kovaa vauhtia aamuyön tunteja...voisi kuvitella tämän hetken olevan täynnä leppeää luonnon rauhaa, heinäsirkan siritystä ja tuulettimen tasaista huminaa. Sen sijaan alakerrasta kuuluu tasainen vasaran pauke ja seinärakenteita järisyttävää porausta. Naapuri väänsi myös stereon nupit kaakkoon (ihan vaan kostoksi) ja ilmoilla raikaa paikallinen pop. Ihanaa. Työmiehet saapuivat illan suussa aloittamaan väliseinäprojektiaan ja tänään piti saada valmiiksi. " Tänään" tosin meni jo monta tuntia sitten, mutta ehkäpä valmista on aamuun mennessä. 

Aamuun mennessä voi joku muukin olla melko valmis...

Kulttuuriin sopeutuminen on prosessi. Pikkuhiljaa huomaa ajattelevansa tyyliin "jäänpä paikalle odottamaan passikuvieni valmistumista, jotta ne todella tulevat luvatussa ajassa" tai " tottakai yhden alennuslapun ihmettelemiseen tarvitaan kolme myyjää". Tunnustettakoon, että palvelualttius on täällä kuitenkin aivan eri mittakaavassa kuin Suomessa. Kauppaan astuttaessa (erityisesti pienemmissä putiikeissa) on vierellä heti vähintään yksi myyjä, joka varjostaa kaiken aikaa joka askeltasi. Jos silmäilet jotakin vaatetta muita pidempään kysytään sinulta heti koko ja haetaan sellainen sovitettavaksi. Jos kaipaat prinsessahetkiä, mene kenkäkauppaan. Siellä saat surutta antaa toisen sujautella kenkiä jalkaasi (ja melko takuuvarmasti kenkä myös sopii). Ruokaostokset pakataan valmiiksi kasseihin ja jopa lajitellaan loogisesti - jääkaappiin menevät, kuivakaappiin laitettavat, taloustavarat... Helpottaa muuten huomattavasti purkamisvaiheessa. Voi olla, että kotimaassa jää ihmeissään odottelemaan palvelua hedelmävaa'an eteen kun kukaan ei punnitsekaan puolestasi.  

Kaikenkaikkiaan kun miettii, niin ei mitään täältä vaihtaisi pois...Kaikki on asiaan kuuluvaa ja tekee tästä juuri Sri Lankan. Niin katosta leijailevat rotan irrottamat kattotiivisteen palaset kuin alhaalla rymistelevät yöremppaajat. Kyllä sitä ihminen vaan kaikkeen tottuu! Aamulla on sitten kiva ihailla hienoja valmiita (toivossa on hyvä elää) seiniä...

                          

-M-

Manuaali sri lankaan

On itsenäisyyspäivä. Olemme olemassa koiravahteina Joensuilla seuraavat neljä päivää. Tänään ei ole oikein suositeltavaa lähteä kylille, koska maan tilanne on mitä on eikä voi tietää mitä tänään tapahtuu. Aikamme kuluksi kokoilimme joitakin tähän asti oppimiamme asioita ja laadimme pientä opastusta kaikille Sri Lankaan matkustaville! Kuukauden vankalla kokemuksella...



1.Voit unohtaa äidin opit sivistyneestä aterimien käytöstä. Täällä ruoka kulkeutuu suuhun näppärimmin kahdella viispiikkisellä, joita käsiksikin kutsutaan. Eli veitsi, haarukka ja lusikka jääkööt laatikkoon.

2. Ruokailun jälkeen hampaankoloon on saattanut jäädä muutama ruoanmurunen. Jos päätät pyydystää niitä hammastikun avulla, muista suojata toimenpide toisella kädelläsi. Tätä tapaa ei olisi pahitteeksi käyttää koti-Suomessakin... Pöytäseuralaisesi ei varmasti pane pahakseen, vaikkei näekään prosessin kulkua.


3. Palvelualttiissa ravintolassa pidä lautasestasi kiinni! Jos hengähdät ennen aterian viimeisten herkkupalojen nautiskelua, pysy kuitenkin lähellä lautastasi, jotta herkut eivät mene sivu suun. Tarjoilija saattaa joskus vaania lähelläkin odottaen tyhjenevän lautasesi viemistä.


4. Tämä maa on laiskan ruoanlaittajan paratiisi! Täällä et tarvitse välttämättä edes omaa keittiötä. Saat ruokasi kätevästi kojuista lämpimänä ja tuoreena lunchpackiin (lounaspaketti) helposti ja nopeasti. Eikä maksa mansikoita. Valikoimaa löytyy Mongolialaisesta Hawaiilaiseen tai vaikka Italialaiseen. Tosin ruoat on yleensä ainakin maustettu paikalliseen tyyliin.

5. Jos haluat olla kohtelias asioidessasi esim. kaupassa käytä oikeaa kättä ojentaessasi tai vastaanottaessasi rahoja. Lisäksi voit vielä korostaa kunnioitustasi hipaisemalla vasemmalla kädelläsi oikeaa käsivarttasi. (Tässä kohdassa toisella meistä on vielä paljon muistamista...)


6. Suosittelemme verryttelemään niskalihakset ennen reissuun lähtöä. Pään keikuttaminen sivuttaissuunnassa tarkoittaa samaa kuin Suomessa pään nyökyttäminen. Siis: sopii, ok, asia ymmärretty tms. Vastaavasti kielteisen vastauksen ilmaiseminen tapahtuu astetta terävämmällä pään keikuttamisella sivuttaissuunnassa. Yritä siinä sitten ottaa selvää onko asia kunnossa vai ei...


7. Tervehtimistapana toimii perinteinen kättely tai vaihtoehtoisesti poskisuudelmat eli poski vasten poskea (tarkoitus ei ole jättää märkää länttiä toisen naamaan) aloittaen yleensä oikealla poskella.


8. Täällä oppii seuraamaan kuun kiertoa. Täyden kuun päivä on aina buddhalainen juhlapäivä ja yleinen vapaapäivä. Päivää kutsutaan Poya-day:ksi. Poya-day hiljentää kaupungin katuja edes jonkin verran. Ostoksille on kuitenkin turha lähteä, sillä monet kaupat ovat kiinni. Taattua juhlaa joka kuulle!


9. Varaudu taistelemaan verhoihanteistasi! Paikallinen verhotyyli sisältää laskoksia, rypytystä ja vekkejä. Verhokankaat ovat prameita kuin suoraan kartanon salonkihuoneesta. Yhteen ikkunaan neuvottiin ostamaan 14 metriä kangasta... Lopulta päädyimme ostamaan 7 metriä kangasta, jossa oli vieläkin reilusti ylimääräistä. Paikallinen verhotaiteilija joutui kokemaan suuren järkytyksen nähdessään meidän huoneidemme itse ommellut, suomalaistyyliset, yksinkertaiset verho-ompeleet. Säästettiin herra entistä suuremmalta kärsimykseltä ja kiinnitettiin ripustuskoukut omin avuin verhoon (suoraan kankaaseen, ilman ehdotettua rypytyslankaa tai muuta krumeluuria). Nyt on nättiä!


10. Katua ylittäessäsi ensinnäkin unohda suojatie ja vasempaan-oikeaan ja vielä kerran vasempaan- katsominen. Toiseksi, jos jäät odottamaan rauhallista ylityshetkeä odotat vielä ensi viikollakin. Sinun on vaan mentävä! Näytä kädellä stop-merkkiä (kämmen autoihin päin) astuessasi vauhdilla lähestyvien kulkuneuvojen eteen ja ylitä kaista kerrallaan. Suomeen palatessa täytyy kuitenkin taas muistaa palata lainkuuliaisena suojatien käyttäjäksi tai poliisisetä sanoo pahasti.



Ottakaa siis opiksenne näistä vinkeistä. Voi tosin olla, että teidän kokemuksenne tulevat olemaan jotain ihan muuta. Näillä eväillä ei muuta kuin joukolla lentolippuja varailemaan!!




-K & M-

Omassa kotona..

Makailen sängyllä ja kuuntelen rankkasateen pauhua ja ukkosen jyrinää salamoiden välkähdellessä... Edessä on toinen yö uudessa kodissa. Viime yönä hyttysten ininä valvotti ja aamulla liikenteen äänet herätti turhan aikaisin.. Luulisi nukuttavan! Nyt on varauduttu hyttysten varalta kerroksella hyttysmyrkkyä iholle sekä huoneen etukäteisellä myrkyttämisellä. Tänä yönä taitaa täytyä seurailla tulvatilannetta omassa huoneessani, sillä katosta näkyy ja kuuluu tippuvan pisaroita tasaisena norona.. Kuitenkaan en vaihtaisi tätä hetkeä kovin helpolla pois.

Olemme siis muuttaneet omillemme neljännen viikon kunniaksi. Tovihan tässä tulee kulumaan ennen kuin arkirutiinit löytävät omat uomansa. Jo hedelmien ostoreissu tuntui melkein suuremmaltakin seikkailulta, kun vaelsimme useiden silmäparien seuratessa hedelmäkojulle ja takaisin kotiin. Eivätköhän korttelin muut asukkaat kerkeä tottua näkemään meidät, kaksi valkonaamaa, tulevien kuukausien aikana..

Kotimme sijaitsee Battaramullassa, Colombon lähialueella. Kotimme on oikein viihtyisä. Asumme Fidan toimiston yläkerrassa. Yläkerrassa on molemmille omat huoneet ja yhteinen kylpyhuone, vierashuone, jossa oma kylpyhuone, sekä aulatila. Toimistotalo sijaitsee sopivan etäisyyden päässä ruoanhankintapaikoista, leipomosta, hedelmäkojuista, "maitokaupasta" eli Arpico- supermarketista, josta saa myös paljon muutakin kuin maitoa. Leipomoon ja hedelmäkojuille tarvitsee kävellä vain muutama minuutti. Arpico on hiukan kauempana. Auringon paahtaessa sinne todennäköisesti mielummin ajaa three wheelerin kyydissä..

Lemmikkieläimet ovat tulleet kaupanpäällisinä.. Pienen takapihan muurilla on näkynyt vilistävän suht suuri lisko (päästä hännän päähän n. 2 m), gekkoja juoksentelee seinillä ja muutama torakka kuuluu toki asiaan. Paras yllätys oli eilen vessanpöntöstä löytynyt kuollut hiiri.. On hyvä muistaa, että jos eläinten antaa olla rauhassa niin myös ne antaa meidän olla rauhassa… suurin piirtein..

Ja havainnollistavia kuvia loppuun..

Kotikadulta

Lemmikit...

-K-